Rakennettu sopeutumaan: Mitä jalkapallo opettaa meille tekoälyn muutoksesta
Tekoäly muuttaa liiketoiminnan pelisääntöjä samaan aikaan kun peli on vielä käynnissä. Valitettavasti mahdollisuutta pysäyttää ottelu pelikirjan uudelleenkirjoittamisen ajaksi ei ole. Asiakaspalvelun toimintamallit, myyntiprosessit, teknisen kehityksen tuottavuus – monet perusteet muuttuvat, ja organisaatioiden on sopeuduttava nyt, ei seuraavalla suunnittelukierroksessa.
Kun kysyin jalkapallovalmentaja Stevie Grieveltä, onko jalkapallossa koettu mitään edes etäisesti vastaavaa – muutosta, joka pakottaa joukkueet mukauttamaan perusteellisesti pelitapojaan, ei vain taktiikkaa – hän ei epäröinyt: "Vuonna 2019 FIFA muutti maalipotkusääntöä. Maalivahdit voivat nyt syöttää pallon suoraan puolustajalle rangaistusalueen sisällä."
Tämä kuulostaa tekniseltä yksityiskohdalta. Mutta sitä se ei ollut.
Sääntö muutti perusteellisesti pelin logiikkaa. Aggressiivisen prässin ympärille rakennetut joukkueet menettivät yhden tehokkaimmista aseistaan. Joukkueet, jotka pystyivät rakentamaan peliä alhaalta, saivat merkittävän edun. Taktiset muutokset ja motivaatiopuheet eivät riittäneet – joukkueiden oli muutettava pelaajien automaattisia reaktioita, sijoittumista kentällä ja päätöksentekoprioriteetteja. Joukkueet, jotka kykenivät tekemään näitä käyttäytymismuutoksia, menestyivät. Ne, jotka eivät kyenneet, kärsivät.
Juuri tätä tekoälyn tekee liiketoiminnalle. Se ei ole vain uusi työkalu työkalupakkiin lisättäväksi. Kyse on laajasta muutoksesta, mikä edellyttää organisaatioilta toimintatapojen mukauttamista.
Kun jatkoin keskustelua Grieven kanssa siitä, miten jalkapallojoukkueet todellisuudessa hallitsevat sopeutumista, nousi esiin toimintamalli, jonka monet organisaatiot eivät täysin huomaa. Menestyksekkäästi sopeutuvilla jalkapallojoukkueilla ei ole vain parempia strategioita tai lahjakkaampia pelaajia. Heillä on jotain perustavanlaatuisempaa: sisäänrakennetut mekanismit, jotka mahdollistavat sopeutumisen useilla aikahorisonteilla samanaikaisesti.
Monilla organisaatioilla on sitä vastoin vakaisiin olosuhteisiin suunnitellut strategiset suunnitteluprosessit. Vuosittaiset budjetit. Neljännesvuosittaiset katsaukset. Selkeät hierarkiat päätöksenteolle, jotka toimivat hyvin, kun päätökset voivat odottaa seuraavaa kokouskierrosta.
Kysymys ei ole siitä, onko organisaatiollasi tekoälystrategia. Kysymys on siitä, onko organisaatiollasi mekanismeja sopeutua, kun kilpailuympäristösi perussäännöt muuttuvat pelin ollessa käynnissä.
Kolme aikahorisonttia, kolme sopeutumisen tasoa
Keskustelussani Grieven kanssa nousi esiin kaava jalkapallojoukkueiden sopeutumisen hallinnassa – ne toimivat samanaikaisesti useilla aikahorisonteilla, joilla jokaisella on oma tehtävänsä ja rytminsä.
Ydinfilosofia: Mikä ei muutu
Perustana on pelifilosofia, joka muuttuu vuosien, ei kuukausien, mittakaavassa. Tämä määrittelee joukkueen identiteetin. Rakentuuko peli pallonhallintaan, vastahyökkäyksiin vai kovaan prässiin? Mitä pelaajan ominaisuuksia korostetaan rekrytoinnissa? Millaista fyysisyyttä, liikkumismalleja ja päätöksenteon prioriteetteja harjoitellaan?
Mutta filosofia ei ole vain tyyliä – se on systemaattista harjoittelua, joka rakentaa filosofian edellyttämiä käyttäytymismalleja ja kykyjä. Tässä kohtaa fyysiset kunto-ohjelmat, teknisten taitojen kehittäminen ja taktinen harjoittelu kohtaavat. Grieven mukaan tässä kohtaa "ohjataan käyttäytymistä" – ei vain selittämällä, mitä tehdä, vaan myös strukturoidun harjoittelun avulla, joka tekee oikeista reaktioista automaattisia.
Nämä valinnat eivät ole vain taktisia. Ne muokkaavat sitä, mitä automaattisia reaktioita pelaajat kehittävät, mitä tilannetajua he rakentavat ja mitä lihasmuistia koodataan heidän kehoonsa. Pallonhallintaan perustuvaan jalkapalloon rakennettu joukkue kehittää erilaisia automaattisia reaktioita kuin vastahyökkäyksiin rakennettu – ei siksi, että pelaajat opettelivat ulkoa eri ohjeet, vaan koska he harjoittelivat erilaisia käyttäytymismalleja, kunnes niistä tuli vaistonvaraisia.
Grieve kuvailee tätä kehitystä oppimisvaiheiden kautta: tiedosta kuinka jokin asia tehdään, kyvystä suorittaa se ilman painetta, tehokkaasta suorittamisesta paineen alla ja lopulta automaattisen vaiheen saavuttamisesta – jossa reaktio tapahtuu ilman tietoista ajattelua. Pelaaja saattaa tuntea taktisen liikkeen teorian, oppia sitten suorittamaan sen harjoituksissa, suorittaa sen sitten ottelussa ja lopulta saavuttaa pisteen, jossa pallo saapuu kentälle ja liike tapahtuu automaattisesti. Tämä eteneminen tiedosta automaattiseen käyttäytymiseen on systemaattisen harjoittelun perusta.
Tämän tason kriittinen tehtävä ei ole vain tyylin määrittely. Kyse on kontekstin luomista, mikä tekee kaikista muista valinnoista ymmärrettäviä, ja sopeutumiskyvyn kehittäminen harjoitetuksi ominaisuudeksi. Kun valmentaja muuttaa taktiikkaa kesken pelin, pelaajat voivat sopeutua, koska he ovat harjoitelleet taustalla olevia taitoja ja päätöksentekokeinoja. Tämä selkeys ja kyvykkyys estävät sekaannusta paineen alla.
Taktiikka: Miten filosofia ilmenee
Jokainen vastustaja on erilainen palapeli. Joukkue, joka puolustaa syvältä ja pelaa pitkiä syöttöjä, vaatii erilaisen ryhmityksen kuin korkealle prässäävä. Sama ydinfilosofia ilmenee erilaisissa taktisissa asetelmissa: pelaajien sijoittumiset kentällä muuttuvat, prässitapa muuttuu, syöttökuviot mukautuvat.
Grieve kuvaili konkreettisen esimerkin hiljattain pelatusta ottelusta, jossa joukkue siirtyi pelaamaan taktisesti viidellä puolustajalla neljän sijaan ja siirsi prässin alemmas. Hyökkäysfilosofia pysyi samana, mutta sen toteutus muuttui vastustajan ominaisuuksien mukaan. Toisella kerralla, kun vastustaja oli erinomainen pelaamaan nopeasti puolustuksen taakse, joukkue muutti puolustuslinjansa sijoittelua, vaihtoi puolustajan neljästä viiteen paremman tilanhallinnan saavuttamiseksi ja sijoitti neljä pelaajaa hallitsemaan syöttölinjoja. Taktinen kysymys ei ollut se, pystyivätkö he pysäyttämään vastustajan kokonaan, vaan se, pystyivätkö he poistamaan vastustajan ensisijaisen aseen ja pakottamaan heidät etsimään toisen ratkaisun – jonka he huomasivat vastustajalta puuttuvan. Tämä taso kehittyy ottelu ottelulta – ja jopa kesken pelin.
Avain on, että nämä taktiset vaihtelut eivät ole satunnaisia. Ne ovat yhtenäisiä ilmentymiä taustalla olevasta filosofiasta, jotka on mukautettu tiettyihin konteksteihin. Pelaajat tunnistavat ne eri reiteiksi samaan määränpäähän.
Pelin sisäiset muutokset: Reagointi nyt
Avainpelaaja loukkaantuu 15. minuutilla. Tuomarin tulkinta fyysisestä pelistä osoittautuu odottamattoman tiukaksi. Vastustaja vaihtaa muodostelmaa puoliajalla. Tällaisissa tilanteissa päätökset tehdään minuuteissa, epätäydellisillä tiedoilla, paineen alla. Valmentaja ei voi konsultoida analytiikkatiimiä tai kutsua koolle hallituksen kokousta. Hän luottaa kausisuunnitelmaan ja ottelun valmisteluun, mutta hänen on sopeuduttava reaaliajassa.
Grieven mukaan tällä tasolla päätökset pohjautuvat lopulta "enemmän vaistoon kuin dataan". Hän kuvaili äskettäistä ottelua, joka havainnollistaa tätä tasapainoa. Kun vaihtoja tehtiin kriittisellä hetkellä, analytiikka osoitti selkeitä kaavoja: tehokkain vaihtopelaaja tilanteissa joissa joukkue oli häviöllä tai tasapelitilanteessa oli tehnyt neljä maalia ja antanut kolme syöttöä penkiltä. Toinen vaihtopelaaja oli tehokkain johtoasemaa puolustettaessa. Kolmannella vaihtopelaajalla oli suurin vaikutus epätavallisissa pelitilanteissa – hetkissä, jolloin luovuus voi muuttaa kaiken.
Grieven tilanteessa valitsema pelaaja teki maalin ja ratkaisi ottelun. Analytiikka tarjosi kontekstin – vaihtojen ajoituksen, pelaajien energia-arvot, vastustajan pelikuviot – mutta päätös vaati vuosien kokemuksen kautta rakennettua harkintaa. Data ohjasi valintaa, mutta vaisto teki sen.
Tämän viitekehyksen voima ei ole näiden tasojen erottamisessa – vaan siinä, miten ne ovat vuorovaikutuksessa. Otteluiden aikana tehdyt havainnot muokkaavat vähitellen kauden filosofiaa. Kausisuunnitelma rajoittaa, mutta ei sanele ottelutaktiikkaa. Toimivat pelin sisäiset muutokset tulevat osaksi taktista repertuaaria. Tasot ylläpitävät erilaisia rytmejä, mutta pysyvät jatkuvassa vuoropuhelussa.
Tämä on sopeutuvaa strategiaa tosielämässä – ei jäykkää sitoutumista kiinteään suunnitelmaan, ei kaoottista improvisaatiota, vaan strukturoitua joustavuutta, jossa jokainen taso tekee työnsä samalla kun se pysyy reagoivana muihin. Kun tämä järjestelmä toimii, joukkue voi sopeutua sujuvasti, koska jokainen taso tekee työtään: kausisuunnitelma tarjoaa identiteettiä ja johdonmukaisuutta, ottelutaktiikat tarjoavat spesifisyyttä, pelin sisäiset muutokset tarjoavat reagointikykyä.
Kun jokin taso puuttuu tai irtoaa muista, sopeutumisesta tulee kaoottista. Joukkue, jolla on vain pelin sisäitä reagointia, mutta ei kausifilosofiaa, muuttuu taktisesti epäjohdonmukaiseksi. Joukkue, jolla on vain filosofiaa, mutta ei taktista joustavuutta, muuttuu ennustettavaksi ja haavoittuvaksi.
Miksi organisaatiot lukkiutuvat yhdelle tasolle
Organisaatiotkin haluavat toki toimia kaikilla kolmella tasolla, mutta käytännössä ne usein lukkiutuvat yhteen. Yleensä keskimmäiseen – neljännesvuosittaisiin tai kuukausittaisiin suunnittelusykleihin – jossa kaikki on tarpeeksi konkreettista näyttääkseen toiminnalta, mutta toimii liian hitaalla rytmillä mahdollistaakseen todellisen sopeutumisen.
Tämä näkyy tutuissa toimintamalleissa. Suunnitteluprosessit, jotka päivittävät tavoitteita ja resurssien kohdentamista neljännesvuosittain, mutta joilla on vaikeuksia reagoida viikoittaisiin muutoksiin. Projektiportfoliot, joissa jokainen aloite elää omaa elämäänsä ilman yhteyttä ydinfilosofiaan tai operatiivisiin realiteetteihin. Säännölliset suunnittelukokoukset, joissa taktisia päätöksiä tehdään ilman selkeää kehystä sille, mikä on muuttumatonta ja mikä mukautuvaa.
Puuttuva ylin kerros – pelifilosofia – ilmenee kysymyksinä: "Mitkä ovat neuvottelemattomat periaatteemme?" "Mikä on identiteetti, joka säilyy, vaikka taktiikat muuttuisivat?" "Mitä lupaamme asiakkaille riippumatta siitä, miten teknologia kehittyy?" Jos näihin ei ole selkeitä vastauksia, jokainen taktinen muutos tuntuu identiteetin ravistelulta ja aiheuttaa sisäistä vastustusta.
Puuttuva pohjakerros – toiminnallinen sopeutumiskyky – ilmenee hitautena ja jäykkyytenä. Päätökset, joiden pitäisi tapahtua viikoissa, eskaloidaan ohjausryhmille. Päätökset, joiden pitäisi tapahtua päivissä, eskaloidaan johtoryhmille. Tieto kilpailijoiden liikkeistä tai asiakkaiden tarpeista kiertää viikkoja ennen kuin se johtaa toimintaan. Organisaatiolla ei ole koulutettuja toimintatapoja reagoida nopeasti paineen alla.
Organisaatiokontekstissa voidaan kysyä: onko meillä järjestelmiä, jotka mahdollistavat nopean oppimisen siitä mikä toimii? Onko meillä prosesseja päättää ja toimia viikoissa, ei kuukausissa? Onko meillä koulutettuja käyttäytymismalleja tilanteisiin, joissa meidän on tehtävä päätöksiä epätäydellisillä tiedoilla?
Kun tekoäly muuttaa pelisääntöjä
Palataanpa vuoden 2019 sääntömuutokseen. Se ei ollut vain yksityiskohta. Se muutti perusteellisesti pelin logiikkaa. Joukkueet, jotka pystyivät sopeutumaan – jotka pystyivät muuttamaan pelaajien käyttäytymistä, sijoittumisperiaatteita, päätöksentekoprioriteetteja – saivat kilpailuedun. Joukkueet, jotka yrittivät pelata samalla tavalla kuin ennen, kärsivät.
Tekoälyn käyttöönotto liiketoiminnassa on vastaava muutos. Ei yksittäinen projekti, ei uusi työkalu, vaan muutos kilpailukentän perusdynamiikassa.
Asiakaspalvelun kustannusrakenteet muuttuvat radikaalisti, kun tekoälyagentit hoitavat 80 % vuorovaikutuksista. Myyntiprosessien luonne muuttuu, kun potentiaaliset asiakkaat ovat saaneet tarkat vastaukset kysymyksiinsä ennen kuin myyjä edes tietää asiakkaan olemassaolosta. Ohjelmistokehityksen tuottavuus moninkertaistuu joissakin tehtävissä, mutta samalla asiakkaiden odotukset muuttuvat – he eivät enää hyväksy hitautta tai jäykkyyttä, kun he tietävät, että nämä ovat teknisesti ratkaistavissa.
Organisaatiot, jotka lähestyvät tätä pelkästään sanomalla "meillä on tekoälystrategia", tekevät saman virheen kuin jalkapallojoukkue, joka tunnistaa sääntömuutoksen, mutta jatkaa vanhan pelin pelaamista. Todellinen ongelma ei ole tietoisuus – vaan sopeutumiskyky.
Mitä sopeutuminen vaatii
Olen miettinyt tätä keskustelua Grieven kanssa – ei vain jalkapallon takia, vaan koska se kuvaa organisaatioiden tekoälyn kohtaaman todellisen haasteen.
Kaava on selkeä: onnistuneesti sopeutuvilla joukkueella ei ole vain parempia strategioita. He ovat rakentaneet järjestelmiä, jotka mahdollistavat sopeutumisen. Grieven oivallus menee suoraan asian ytimeen: "Kyse on enimmäkseen vain käyttäytymisen ohjaamisesta. Työskenteletpä sitten toimistossa tai jalkapalloseurassa, mitkä ovat ne perustavanlaatuiset käyttäytymismallit, jotka ohjaavat kohti lopputavoitetta?"
Tämä on seikka, jota monet organisaatiot eivät huomaa. Ne keskittyvät dokumentteihin – esityksiin, tavoitteisiin, numeroihin. Mutta strategian toteuttaminen on pohjimmiltaan käyttäytymisen muutosta, ei älyllistä sopimusta. Kaikki voivat nyökkäillä mukana strategiaesittelyssä. Tärkeintä on kuitenkin se, vahvistavatko päivittäiset toimintamallit, palkitsemisjärjestelmät ja päätöksentekoprosessit systemaattisesti strategian edellyttämiä käyttäytymismalleja.
Jalkapallossa tämä näkyy konkreettisesti neljän toisiinsa liittyvän mekanismin kautta:
Systemaattinen oppiminen: Videoanalyysi jokaisen ottelun jälkeen. Mikä toimi, mikä ei? Millaisia toimintamalleja ilmeni? Tämä ei ole kertaluonteista – se on viikoittainen tehtävä, joka rakentaa jatkuvaa oppimista.
Päätöksenteon selkeys: Pelaajat tietävät, milloin noudattaa suunnitelmaa ja milloin käyttää omaa harkintaa. Valmentaja viestii selkeästi, mitkä elementit ovat kiinteitä ja mitkä ovat mukautettavissa. Tämä selkeys mahdollistaa nopean reagoinnin ilman kaaosta.
Psykologinen turvallisuus: Pelaajien on tunnettava olonsa turvalliseksi kokeilla, ottaa riskejä ja mukautua pelitilanteisiin ilman pelkoa. Jos virheet johtavat välittömään kritiikkiin, ihmiset palaavat turvallisiin, harjoiteltuihin kaavoihin eivätkä sopeudu.
Mahdollistava infrastruktuuri: Kamerat, data-analytiikka, viestintävälineet. Grieven kokemus osoittaa konkreettisen vaikutuksen: kun stadionkamerat toimivat oikein, joukkueet voivat tallentaa harjoituksia optimaalisista kulmista, tarkastella harjoituksia pelaajien kanssa välittömästi ja nopeuttaa oppimista. Kun tämä infrastruktuuri pettää tai heikkenee, kustannukset ovat mitattavissa pistemenetyksinä – mahdollisesti 3–4 pistettä kauden aikana. Ei siksi, että data tekee päätöksiä, vaan koska se mahdollistaa nopeamman oppimissyklin. Teknologia ei korvaa harkintaa – se vahvistaa tiimin kykyä oppia ja sopeutua.
Yhteys organisaatioihin on selkeä. Jos haluat ihmisten kokeilevan aktiivisesti tekoälyn käyttöä, jakavan oppejaan ja skaalaavan työskentelymalleja, mitä konkreettisia käyttäytymismalleja tämä vaatii? Onko ihmisillä pääsy tekoälytyökaluihin, datainfrastruktuuriin ja tiedonjakojärjestelmiin, joita he tarvitsevat toimiakseen oppimansa perusteella? Ja ratkaisevasti: vahvistetaanko näitä käyttäytymismalleja systemaattisesti työn jäsentämisen, päätöksenteon ja onnistumisten ja epäonnistumisten käsittelyn kautta?
Ilman näitä sisäänrakennettuja mekanismeja "sopeutuminen" jää retoriikaksi. Organisaatiot, jotka puhuvat ketterästä strategiasta, mutta joiden päätöksenteko kestää viikkoja, jotka haluavat innovaatioita, mutta rankaisevat epäonnistumisista, jotka tavoittelevat nopeaa oppimista, mutta joiden data on siiloutunutta – ne eivät sopeudu. Ne toivovat sopeutuvansa.
Rakennettu sopeutumaan
Pelisääntöjen muutos on jo tapahtunut. Tekoäly muuttaa jo kilpailudynamiikkaa, kustannusrakenteita, asiakkaiden odotuksia ja tuottavuutta. Tässä vaiheessa kyse ei ole enää tekoälystrategiasta – kyse on siitä, että rakennetaan sopeutumaan, kun perussäännöt muuttuvat.
Jalkapallokehyksen kautta tämä tarkoittaa selkeyttä ja mekanismeja kolmella tasolla:
Filosofian taso: Mitkä ovat tinkimättömät periaatteemme, kun tekoäly muuttaa toimintaympäristöä? Mikä on asiakaslupaus joka säilyy? Mitä kyvykkyyksiä rakennetaan vuosien tähtäimellä? Nämä eivät ole teknologiapäätöksiä – ne ovat arvovalintoja, jotka määrittelevät kontekstin kaikille muille päätöksille.
Taktisen toteutuksen taso: Miten muutat prosesseja, prioriteetteja ja resurssien kohdentamista oppimasi perusteella? Mitä kokeiluja suoritat? Mitä aloitteita skaalataan? Tämä vaatii systemaattista oppimista ja kykyä muuttaa suuntaa ilman, että koko yritysidentiteetti horjuu.
Operatiivisen reagoinnin taso: Kun markkinaolosuhteet muuttuvat, kun kilpailija tekee siirron, kun sisäinen prosessi osoittautuu pullonkaulaksi – reagoitko viikoissa vai kuukausissa? Onko sinulla koulutettuja käyttäytymismalleja päätöksentekoon epätäydellisillä tiedoilla?
Ja mikä tärkeintä: onko sinulla sisäänrakennetut mekanismit, jotka mahdollistavat sopeutumisen kaikilla kolmella tasolla? Oppimisen rytmi, päätöksenteon selkeys, kokeilun turvallisuus, infrastruktuuri, joka mahdollistaa nopean oppimisen?
Grieven sanoin: "Kyse on käyttäytymisen ohjaamisesta." Ei dokumentista, ei diasta, ei edes tavoitteista. Vaan niistä koulutetuista, automaattisista tavoista, jotka ohjaavat organisaatiosi reagointia paineen alla, epävarmuudessa, muutoksen keskellä.
Kun peli muuttuu, lopputuloksen määrää se, onko organisaatiollasi koulutettuja käyttäytymismalleja ja mekanismeja sopeutumiseen.
-- -- --
Jos mietit, onko sinun organisaatiollasi tarvittavat ominaisuudet – tai työskenteletkö näiden kyvykkyyksien rakentamiseksi ja arvostaisit keskustelua siitä, miltä tämä näyttää käytännössä – juttelen mielelläni aiheesta.
Marko Paananen
Strateginen tekoälykonsultti ja digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija yli 20 vuoden kokemuksella. Auttaa yrityksiä muuttamaan tekoälyn mahdollisuudet mitattavaksi liiketoiminta-arvoksi.
Seuraa LinkedInissä →Aiheeseen liittyvät ajatukset
Datamaturiteetin paradoksi: data vaatii käyttäjiä, käyttäjät vaativat dataa
Datamaturiteetti vaatii käyttäjiä, käyttäjät toimivia ratkaisuja, ratkaisut datamaturiteettia. Miten purkaa tämä kehä?
Varjo-tekoäly: Kolme kriittistä riskiä yrityksille
Työntekijät jakavat yhä enemmän arkaluonteista dataa tekoälytyökaluille henkilökohtaisilla tileillä IT-valvonnan ulkopuolella.
Autonomiset tekoälyagentit: Hyödyt ja piilevät riskit
Autonomiset tekoälyagentit siirtävät työn painopisteen iteroinnista tavoitteiden määrittelyyn ja arviointiin. Riskinä on pinnallinen mutta uskottavalta näyttävä sisältö.
Kiinnostuitko aiheesta?
Ota yhteyttä keskustellaksesi yrityksesi tekoälystrategiasta.